Olen moneen, moneen otteeseen kosmetiikkapostausteni yhteydessä kertonut, miten mun pintakuiva ihoni ei valitettavasti ole ollenkaan sellainen kirkas, kuulas ja puhdas, kuten tällaisena karvan alle nelikymppisenä voisi olettaa. Kasvojeni ihoa on vaivanneet erittäin sitkeät hormoninäppylät ja pod (perioraalidermatiitti), johon olen muutamat järkyttävät puolen vuoden antibiottikuurit elämäni aikana syönyt. Ruokavalio on siivottu suht nätiksi, rasvojakin (sitä kuivuutta ehkäisemään) luulen saavani ihan oikeanlaisia ja sopivasti. Siitä huolimatta nuo eivät ole jättäneet rauhaan, plus silloin tällöin (ja yleensä juurikin silloin, kun EI pitäisi) otsaan/leukaan ilmestyvät megalomaaniset teinifinnit. Ei kiva. Olen käyttänyt myös ties mitä sarjoja, huonot olen heivannut samantien, monta hyvää myös on tullut kokeiltua, muttei oikeastaan mitään sellaista, minkä erinomaisuudesta olisin niin vakuuttunut, etten mitään uutta enää kokeilisi.
Sain nelisen viikkoa sitten ihanaiselta kosmetologiltani, Emilialta testattavaksi RVB:n Light Life-sarjaa (jota mulla löytyi jo aiemminkin silmänymärystuotteiden muodossa) päivävoiteen, seerumin ja putsarin. Lupasin Emilialle (kuten täällä aiemmin kerroin) olla kerrankin olematta sekakäyttäjä ja kokeilla vain ja ainoastaan näitä tuotteita 3-4 viikon ajan. Plus lupaisin olla pesemättä kasvojani saippualla :D Mulla oikeasti on kamalan nolo ja paha tapa pestä kasvot illalla usein saippualla… jos se putsari sattuu olemaan eri kylppärissä, kuin missä minä olen pesemässä meikkejä pois. Kait joku muukin tunnustaa tekevänsä niin…joohan? Muttasiis, putsaria käytetty. Ei saippuaa. Ihmeellistä, putsarin käyttö ei saa kasvoja kiristelemään :D
Sitten nämä muut purkit. Olen aina tottunut valkkaamaan sen rasvaisimman purkin sarjoista. Aina. RVB:n Light Life (age prevention)-sarjan versiossa päivävoide oli hirmu kevyt. Sellainen, mikä ei jäänyt killumaan kasvoille, imeytyi, eikä myöskään seuraavassa pesussa tuntunut enää iholla (tiedättehän sen tunteen, kun tuntuu, että rasvakerros on jäljellä vielä puolen vuorokauden kuluttuakin…).
Olin kuitenkin parin ensimmäisen päivän jälkeen sitä mieltä, ettei tuo riitä mulle. (Käytin päivävoidetta yölläkin, seerumin päällä) Iho kuitenkin tuntui tottuvan hirmu nopeasti (alta viikon) ja kaikki kiristelyn tunteet hävisivät, riitti siis mainiosti kosteutukseen.
Nyt neljän viikon jälkeen tuijottelen itseäni peilistä ja huomaan kaksi asiaa, mitkä ovat toisin. Ihan ekana, ei kiristä. Okei, on kesä, silloin on aina kaikki hiukan toisin. Mutta se, mistä olen ihan äääärettömän ilahtunut, on ihon muu kunto. Ei ainuttakaan näppylää ja kaikki hormonipunotukset ovat tiessään. (Alla kuva meikittömästä ihosta, saa tihrustaa lähelle.) Oikeasti vaikka mitä kokeilleena tämä lienee ensimmäinen kerta sitten – no, en muista – kun ihoni on tässä kunnossa!
Hormoni- yms näppylät hävisivät ensimmäisen parin viikon aikana, eikä noita sen jälkeen ole näkynyt. Mulle tuo ihon kirkkaus on jo riittävä syy jatkaa näiden parissa. Vielä jos lupaustensa mukaisesti toimisi tuo age prevention-osuus. Heh, 38 ikuisesti??









Kamalan kalliita! Saitko lahjaksi? Kyllä mäkin lahjoja kehuisin ;-) Luitko viime vkolla ihotautilääkärin kirjoituksen (iltapäivälehdissä), jossa kerrottiib tutkimuksesta, joka käsitteli kasvovoiteita? Hinta ja laatu ei aina kuljekaan käsikkäin…
Juu, kuten tuossa sanoin, osa noista oli mulla ennestään, osan sain testattavaksi. Eivät sinänsä eroa hinnaltaan aiemmin käyttämistäni (esim guinot, clarins) oikeastaan mitenkään… :/ Mulle tarjotaan suht usein erinäisiä kosmetiikkajuttuja testattavaksi. Lienen sellaista sopivasti ikääntyvää kohderyhmää :D Monikaan niistä ei ole säväyttänyt, jolloin niistä en ole mitään kirjoittanut. En ole koskaan nähnyt tarpeelliseksi tehdä haukkupostausta jostain, mistä en tykkää, tai joka juuri minulle ei sovi, jollekulle muulle kun tuo voi olla ihan ok ja moni on montaa niistä kehunutkin! Ja ihan samalla tavalla arvokasta tavaraa nekin.
Varmasti on eroja kosmetiikalla, hinnasta riippumatta, mutta tästä ihon puhdistumisesta olen kyllä niin vilpittömän ilahtunut, että jos siitä jollekulle muullekin olisi iloa, niin hyvä niin. Ja meinaan jatkossa käyttää ihan samaa tavaraa, ihan itse ostamalla :)
Hyvä jos löysit sopivat tuotteet. Mun mielestä noi on kyllä paljon kalliimpia kuin käyttämäni clarins, kävin tarkistamassa. Mun clarinsin päivävoide maksaa n 50 e, tuo sinun yli 130 e. Valitettavasti en itse pysty ostamaan noin kalliita tuotteita.
Mulla on ollut käytössä Clarinsin Capital Lumiere-tuotteet, joiden hinta on n 100eur per prk. Siis juu, jonkin verran vähemmän kuin tällä. Painoarvoa lasken kyllä paljon myös tuotteen riittoisuudelle. Tuon RVB:n kevyen koostumuksen ansiosta riittää taatusti pidempään. 4 viikon käytön jälkeen tuo silti näyttää siltä kuin olisi vasta korkattu. Samoin nuo maaliskuussa hankkimani silmänympärysrasvat ovat vielä useamman viikon käytettävissä. Heh, ehkä tuota seerumia olen hiukan toiveikkaammin hölvännyt.
Muttamutta, olet tietysti ihan oikeassa, ei kaikilla ole mahdollisuutta, eikä edes välttämättä haluja panostaa kosmetiikkaan näin paljon. Onhan nuo arvokkaita. (Mutta ah, niin hyviä :D)
Kiitos tästä. Taidanpa minäkin kokeilla sarjaa. Viime talvena iho voi huonommin kuin kymmeneen vuoteen, ehkäpä tässä sarjassa olisi minunkin iholleni potkua.
Kokeile ihmeessä. Mulle kerrottiin myös näiden puhtaudesta, mutta kun En yksityiskohtia muista, niin En viitsi arvailla :) Tästä tosi ärsyttävästä hormoninäppyjen katoamisesta ilman mitään lääkkeitä ja myrkkyjä olen valmis kyllä maksamaan..
Olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi. Se koukutti; on jotenkin aito ja rehellinen :) En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on kyllä pakko. Sain itse jokin aika sitten lahjaksi RVB:n 24h voiteen, sekin oli aivan loistava. Minullakin on pintakuiva iho, mutta tuolla voiteella iho tuntui talvellakin(!) ihanan pehmeältä! Harmillisen arvokkaita kylläkin ovat nuo purkit ja putelit.
Kiitos kovasti :) Tätä sarjaa ei käsittääkseni ihan joka paikassa myydä eikä varmasti ole se tunnetuin markkinoilla, mutta ne muutamat ihmiset, kenen tiedän näitä käyttävän, ovat kaikki yhtä tyytyväisiä. Joku juttu täytyy tässä olla :D
Kiitos kaikista ihon hoitoon liittyvistä postauksista. Kärsin samanlaisista iho-ongelmista kuin sinä (ja moni muu) ja olen iloinen että joku testaa osittain mun puolesta. Olen valmis satsaamaan hyviin tuotteisiin, mutta loputon ruljanssi sen suhteen että itse kokeilee kaikkia eri tuotteita, tulee myös kalliiksi.
Itse löysin jokin aika sitten apteekista ostettavan Avene- sarjan ja esim cold creamin. Hinta ja laatu kohdallaan! Puhdistustuotetta vailla olen ollut minäkin… saippua kun on niin kätevä. :)
Ihana oli postaus myös kosmetologikäynnistäsi taannoin! Ihanaa, jos sait jotain ilmaiseksi tai edes etua… Koska postauksesi vaikutti tulevaan ostopäätökseeni. Ehkä myötävaikutuksena oli myös se, että ystäväni suositteli kyseistä paikkaa kun facebookissa huhilin kosmetologia joka keskittyisi vaan asiakkaaseen, eikä vastailisi äänekkäästi puhelimeen ja touhuaisi kaikkea muuta.
Esittelemäsi paikka vaikutti kaikin puolin ihanalta! :)
Nauti lomastasi! Yksi vuosi takana vaihetta kun miehesi on toisella paikkakunnalla… Kerää voimia viimeiseen vuoteen!
Anu
Emiliaa kyllä uskaltaa täysin varauksetta suositella ja kehua! Ihanaa, että sinäkin Pääset sinne :) Ymmärsin, siis ettet vielä ole käynyt? Tule ihmeessä kertomaan, mitä tykkäsit!
Tuosta turhiin rasvoihin ja hutiostoksiin menneistä rahoista olen kyllä niin samaa mieltä. Mullaki kaapeissa jokseenkin monta purkkia tyhjänpanttina.. En edes halua tietää mikä raha niihin on mennyt.. Ja tosiaan tuo riittoisuus on vielä sellainen pointti, mitä ostohetkellä on vaikea arvioida ja vaikuttaa siihen kuukaudelle jaettuun hintaan kummasti. Munpa pitää ihan katsoa, kauan tuo päivävoide kestää! Tulen kertomaan sitten :)
ollaan aika lähellä samanikäisiä ja mä olen käyttänyt nyt pari v Weledaa. Halpismerkki esim Sokokselta, purkki maksaa n 30 euroa. Ainoa miinus on ettei päivävoiteessa ole suojakerrointa, eli se pitää tähän aikaan vuodesta laittaa toisesta purkista.
Ja se toimii mulle.
yllättävää, kun olen jonkun ystävän kokeilemaan samaa sarjaa, ovat myös jämähtäneet.
Mulla on Weledalta ollut jotain käsirasvoja tms. Kasvovoiteita en ole itse asiassa kokeillutkaan. Kuulostaa kyllä luvattoman hyvältä tuokin vaihtoehto :)
Mielenkiintoinen postaus! Mun iho on tosi huonossa kunnossa, suurin syypää olen minä ja mun ihastus suklaaseen (josta taas mun iho ei tykkää…). Itse olen kokeillut Biolinen tuotteita, joita mun kosmetologi suositteli. Näistä tuotteista en muuten täällä Ruotsissa ole kuullutkaan, mutta pitääpä ottaa selvää. Niin, ja lopettaa (no okei, vähentää) makean määrää.
Tiedän tuon jutun ihan täysin… Vaikka ne miten väittää (väittäähän?), ettei suklaa, tms juurikaan vaikuta ihon kuntoon, olen ihan eri mieltä! Mulla ainakin. Plus kaikki sokerit, erityisesti lisäaineet. Yritän niitä kovasti siivota pois omasta systeemistäni myös. Jäätelö tosin kesällä on sen tason pahe, että sitä en kyllä mil-lään pysty kokonaan jättämään :)
Noita RVB:n tuotteita saa myös nettikaupan puolelta tilattua, siitä, onko Ruotsissa RVB:n hoitoloita, en osaa sanoa, italialainen firma tuo kuitenkin alunperin on!
Minulla on myös aikuisiällä tullut tuota ärsyttävää hormoninäppyilyä (teininä aina superhyvä iho, että näin…). Samaa kokeiluruljanssia menty läpi, useampi vuosi. Viime talvena iho rauhoittui BM voiteella (saa esim. Sokokselta). Aivan loistava ja toiminut muutamalla ystävälläkin tähän samaan ongelmaan. Tuntuu olevan toooosi yleinen ongelma noi hormoninäpyt.. Putsarina olen käyttänyt BIONin putsaria. Eli sekakäyttöä, kyllä…
Nyt tuli uusi ongelma…pisamaiselle iholle on kesäisin tullut aina naama täyteen pisamia, jotka nyt alkavat..uhkaavasti…kasvaa jättipisamiksi = maksaläiskiä. Onko vinkkejä?
Hih, juu, nuo laajentuneet pisamat ovat tuttuja täälläkin. Tosin, mulla niitä pisamia ole koskaan ollutkaan :) Sen verran voin lohduttaa, että jos niitä tulee vain kesäisin ja auringossa, niin ne eivät tn ole maksaläiskiä, vaan melasmaa (jota mullakin), joka saattaa häipyä ihan itsekseen. Mulla ainakin rauhoittunut kummasti, pari vuotta sitten vielä otsa oli toooosi kirjava auringossa, nyt vaan “vähän” kirjava :D
näyttää kyllä toimivan nämä tuotteet!:)
piti kysäistä noista edellisistä postauksista sellaista että millä siis “naputtelet” tekstit noihin koruihin? siis onko sulla joku laite/mikä sitä varten?
Toimii ne :)
Nuo tekstit tehdään sellaisilla metallisilla punsseleilla, joita varten tarvitset sen hopealevyn ja punsselien lisäksi metallisen alasimen ja vasaran. Eli, kussakin punsselissa on aina yksi kirjain ja ne naputellaan sitten siihen hopealevyyn tekstiksi!
Hyvältä tuotteelta vaikuttaa!
Tytölläsi oli jossain postauksessa Chillnorwayn mekko päällä. Oletteko olleet siihen tyytyväisiä? Mitä kokoa se on? Itsekin harkitsen kyseistä mekkoa..
Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Pesussa oikeastaan paranee vielä, tulee hiukan pehmeämmäksi. Tuo on kokoa S, on melko väljä malli ja mun mielestä vaatii alleen jonkun teepparin tai topin. Tyttärellä oli siinä kuvassa alla helman rimpsua muistuttava sinivalkoraitainen toppi.
Pinta kuiva, erittäin herkkä iho on minullakin. Ja olen todella myöskin ollut kyllästynty ainaiseen etsimiseen ja purkkien turhaan ostamiseen. Muutama vuosi sitten innostuin eräistä aloe tuotteista. Löytyy ulkoisesti kaikkea mutta tärkein on niistä se sisäisesti nautittava litku. Käytin säännöllisesti sitä puolitoista vuotta enkä edes talvella tarvinnut rasvaa niin kuin yleensä. Sitten vähän unohdin tilailla tuotteita ja vaikka niitä rasvoja että puhdistus yms. edelleen on käytössä, niin sen litkun käyttö on vähentenyt todella ja sen kyllä huomaan. Ei kun takaisin hyväksi todettuun=).
Niin toisella toimii toinen juttu toisella toinen. Joku onnekas voi pärjätä ihan vain “normipesulla” eikä mitään ylimääräisiä rasvoja yms. Itse ne kuulu niihin onnekkaisiin, joten on pakko ollut panostaa ja etsiä. Ja myös miettiä mitä suuhunsa laittaa, kohti 40 veetä mennään joo. Silti kaikesta näistä ikääntymiseen liittyvistä ns.ongelmista huolimatta on se vain niin ihanaa vanheta=). Ja viisastua….
Kesää mukavaa Sinulle!
Allekirjoitan tuon 110% :D Panostettava on, ja sitten on niitä, joiden ei tarvitse tehdä mitään… Epäreilua :)
Mutta jos multa olisi parikymppisenä kysytty, minkälaista on olla lähemmäs 40, olisin varmasti kuvitellut jotain ihan muuta. Tämähän on ihan huippuikä!
Hei hyvä että löysit vihdoin omalle iholle sopivat tuotteet! Mikään ei ole niin ärsyttävää kun kokeilla monen montaa purkkia ja todeta ettei toimi, sit niitä vajaita purkkeja pyörii kaapeissa.
Kysyisin sulta vielä kun omistat Tory Burchin ihanat konjakinruskeat baltsut, olin niitä jo tilaamassa, mutta kuvissa ne näyttää kellertäviltä/oransseilta, paitsi sun kuvissa just täydellisiltä. Ootko koska ostanut omasi, onkohan väriin tullut muutos vai näyttääkö ne vain kuvissa kellertäviltä..Hitsi kun näkis livenä ensin.
Jos yhtään auttaa, niin nuo mun ruskeat, konjakin sävyiset Burchit ovat nimeltään “Danielas brown”. Niitä on muistaakseni joku toinenkin ruskean sävy, joka on hiukan vaaleampi, ei niin konjakkinen kuin tuo. Omani olen ostanut n kaksi vuotta sitten. Vähän vajaa muistaakseni? Tuo nahka kyllä varmasti tummuu hiukan käytössä + suoja-aineista, mutta tuolla sävyn nimellä ainakin sun pitäisi saada samat!
Joopa… En viitsi edes mainita mikä määrä minulla on Emmin rvb-tuotteita, voiteista meikkiin kaapissani. Näissä tuotteissa on vaan se juju että laatuun kannattaaa satsata. Minulta on hävinnyt myös nuo hormoonitoiminnan aiheuttamat näpyt naamalta ja iho on muutenkin aivan loistavassa kunnossa. Viimekesänä ostin Luxor sarjan yö ja päivävoiteen jotka olivat huippu hyviä ja tehokkaita. Minulla on vaan “pikkasen” paha tapa hölvätä voiteita liian paljon..joillakin kuulemma voidepurkki kestää jopa vuoden.. mulla muutaman kuukauden, nyt yritän ryhdistäytyä. Mutta parasta on myös rankan työviikon päätteeksi aloittaa viikonloppu rentoutuen Emmin vartalohoidoissa,aivan mahtavaa ;)
Kiva kuulla :) Heh, minä harrastan tuota hölväämistä seerumeiden kanssa. Ihan varmasti joku korvienvälijuttu… Jos lutraa enemmän, tehoaa paremmin?? Tuskinpa näin kuitenkaan… Tuijottelin vielä tuota kk sitten aloittamaani päivävoidetta ja en kyllä ole saanut sitä häviämään vielä nimeksikään. Villinä veikkauksena luulisin sen riittävän aika monta kuukautta vielä!
Emmin vartalohoito on mulla vielä kokematta. Taidanpas varata ajan sellaiseen :)