Vaahtera-askartelua

tiistai 18. syyskuu 2012

Meidän pihaa ympäröivällä vaahterametsällä ja mulla on viha-rakkaussuhde. Joka kevät nypin tuntitolkulla pieniä vaahteran alkuja poluilta, kukkapenkeistä, ties mistä ja ajattelen, että muutaman voisin kyllä kaataa… Kesällä nuo piilottavat meidät ympäröivältä maailmalta ja ohikulkijoiden silmiltä. Syksyisin taas jaksan ihastella vaahteran lehtien vaihtuvia värejä ja kun niitä ei enää puissa näy, haravoin niitä pihan perälle. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Ja okei, joskus tuokin saattaa hieman tympäistä…

Syksyisin näistä kauniin värisistä lehdistä saa myös askarreltua vaikka mitä. Parhaimmillaan lehdet ovat puiden alaoksilta nyppäistynä – ilman turhaa kosteutta ja kotiloita. Tuo kranssi on tehty useana vuonna, parhaimpina moneen otteeseen. Säilyy ulko-ovessa kauniina suht pitkään ja sopii tuohon punaiseen pääoveen erinomaisesti!

… vielä kun joku tulisi ja hävittäisi loputkin räjähtäneet kesäkukat ja keksisi jotain muuta kaunista tilalle… Syksy on niin lyhyt hetki näissä hommissa, että ihan hurjasti en viitsi panostaa tähän kauteen. Talveksi sitten viritellään enemmän.

Nyt kuulustelemaan keskimmäistä äikän kokeisiin. Yrittää mokoma pakoilla keksimällä kaikkea muuta mukamas tärkeää :)

16 Responses to “Vaahtera-askartelua”

  1. LPP kirjoitti:

    Upea! Kiitos ideasta :)

  2. Katja kirjoitti:

    Upea kranssi, todella upea! Meilläkin on lapset askarrelleet lehdistä kivoja kimppuja. Vaahtera on syksyllä kyllä todellinen kaunistus pihapiirissä…Kunnes lehdet putoavat ja on pakko kaivaa harava esiin :).

    • rilla kirjoitti:

      Näinhän se menee. Meillä on tässä ympärillä oikea vaahterapuisto. Suuria, vanhoja vaahteroita vaikka miten paljon. Riittävästi :)

  3. tessa kirjoitti:

    Niin kaunis kranssi mutta kuinka sen teet? Osaiskohan tällainen tumpelokin sen…
    Kiitos sinulle sposti osoitteesta josta kysellä pr house lampunjalkoja, palvelu oli hyvää ja nopeaa ja kauniit jalat onnellisesti kotona:)

    • rilla kirjoitti:

      Kiva kuulla, että pelasi :) En kyllä muuta olisi odottanutkaan :D
      Voin väsätä pikaohjeet tuohon jossain välissä. On tosi, tosi simppeli.

      • m kirjoitti:

        Joo ohjeet olisi kiva juttu, vaahtera löytyy jo pihalta. Kiitos etukäteen (varsinkin jos ehdit tehdä ohjeet täksi viikonlopuksi)!

        • rilla kirjoitti:

          Oih, hitsi, en uskalla luvata ihan kovin tarkkoja kuvaohjeita viikonlopuksi, mutta perusidea tuossa on se, että noitalehtien varsia niputellaan ja kieputetaan metallista kukkalankaa niiden ympärille. Sitten aina lisää lehtiä ja jatkataan kunnes on tarpeeksi pitkä pötkylä… Eh, ei tainnut ihan täysin valaista asiaa?

  4. Heidi:) kirjoitti:

    Ei tuosta syksykranssi paljon parane, todella upea luonnon materiaaleineen ja väreineen :)

    • rilla kirjoitti:

      No on tuo. Vielä jos joskus vähän suihkuttelee sitä suihkepullolla/vedellä niin kestää pidempään, ei kuivahda lehdet heti :)

  5. Silja_ kirjoitti:

    Oi, ihana:).

  6. Susanna kirjoitti:

    Ihana kranssi, ja samoista puista haaveilen omalle pihalleni, tai sen laitamille! Ja mikä ihana ovi! Olen yrittänyt googlailla/selata pinterestiä punaisista ulko-ovista. Me siis rakennamme ja haluaisin niin punaisen ulko-oven! Onko sulla jossain tarkempia kuvia ovesta? Onko ovi punainen sisäpuoleltakin? Ja vielä, muistatko mistä teidän ovi tuli?

    Monta kysymystä ja “tuote-utelua” mutta tilaisuuteen on tartuttava heti kun jotain näkee :)

    Terkuin Susanna

  7. Maati kirjoitti:

    Hieno syyskranssi! Ohjetta tämäkin tumpelo odottelee, vaahteria olis lenkkipolun varrella:D

Kommentoi